De caelo caenum

Olenko uskottava nyt, kun käytän latinankielisiä otsikoita?

Majora Hubalan jälkeen homma vaikutti luistavan kuin juttu toisilla treffeillä.
Välissä olisi pieni valmistautuminen uuteen kauden huipentumaan, jonne pääsemisestä olen kuulemma ujuttanut rahaa tiskin alta, aivan kuin niitä kisoja ei jo muutenkin olisi tarpeeksi. Onneksi oli luottokortti. Tuota valmistaumista seuraisi sitten Tour de Slovaquie, josta siirtyisin Puolaan jatkamaan odottelua.

Mutta kuten kolmansilla treffeillä usein käy, alkoi illuusio rapistua Slovakian paahtavan auringon alla kuin fyysinen pelote vuosien vieriessä. Toisin sanoen, flunssa nosti päätään kurkustani kolmannen päivän aamuna, jolloin DNS oli tosiasia. Turhia riskejä oli vältettävä kuin epätoivottua lenkkikaveria.

Flunssa ei sinällään huolestuttanut, mutta kun päivät jatkoivat vierimistään seitsemännen yli, alkoi kauden lopettaminen ennen aikojaan vaikuttamaan realismilta, joka oli totta. Olotila kuitenkin alkoi parantua, joten moinen totinen realismi oli mahdollista rytistää ja viskata auton ikkunasta ulos luontoon. Kai se maatuu?

Mutta kuten valheella, joka on epätosi, oli tälläkin taudilla pitkät jäljet, jotka johtivat
syvälle hengityselimistön syövereihin. Tämä johti pitkään tautiin, joka vielä tätä kirjoitettaessa ei ole talttunut, vaan itseasiassa päinvastoin. Pientä kuumeilua, joka nostaa lämpöä.
Näyttää siis todennäköiseltä että on kohdattava totuus, joka on realismia, hakea se tienpientareelta, oikoa ja allekirjoittaa, kuten väite, joka vaikuttaa olevan mitä totisinta realismia.

Nunc est bibendum?