Rautalankaa

Vaikkakin tähän weblogiin kirjoittaminen on ollut täsmällisen epäsäännöllistä, niin olen siitä huolimatta saanut jatkuvasti palautteita, joissa tuodaan esiin huomioita allekirjoittaneesta kirjoittajana. Koen näistä palautteista irroitetuksi tärkeimmäksi huomioksi tekstisisällön kokemisen huomattavan käsitteelliseksi, jolloin sen informatiiviseksi aiottu merkitys jää valjuksi.

Toisaalta, palautteissa pidetään tekstin syövereissä piilevää ironiaa, joka saa toisinaan aikaan jopa sokraattisen ironian puitteet sikäli kuin se on tämänlaisella foorumilla mahdollista, viihdyttävänä elementtinä. Mutta koska informatiivisen perustehtävän ei ole tarkoituksenmukaista vaarantua, on ilmaisua syytä muuttaa vähemmän intertekstuaaliseen suuntaan.

Tilanne on siis tällä hetkellä seuraava: sopimus kaudelle 2009 on tehty, ja se tarkoittaa ajamisen jatkamista Kalev Chocolate Teamin riveissä. Parempaakin oli tarjolla, mutta kuten aiemmassa postauksessa on mainittu, kariutuivat suunnitelmat taloudellisiin epäselvyyksiin. Positiivista on se, että kilpailukalenterimme on muuttunut lähes täysin edellisvuosien itäiseen keski-eurooppaan painottuneesta traditionaalisemmille pyöräilykunnaille keskittyväksi. Traditionaalisella viittaan tässä tapauksessa sekä Italiaan, jossa kautemme alkaa Giro della Provincia di Grosseto:lla (UCI 2.1) 13. helmikuuta, että Ranskaan. Uusiutunut kilpailukalenterimme on pitkälti uuden joukkueenjohtajamme aikaansaannosta, sillä hän on aikanaan tehnyt hyvän, mitä se sitten tarkoittaakin, uran ajajana nimenomaan Italiassa. Molto bene. Tai jotain.

Majapaikkamme sijaitsee loogisesti myöskin Italiassa, sen pohjois-osissa, jos tarkoiksi ruvetaan. Ja ruvetaanhan me. Leirimme alkaa kyseisessä kohteessa 13. tammikuuta, mikä on tietenkin suhteellisen myöhään ensimmäisen kisan ajankohdan huomioonottaen. Tätä kuitenkin korjaa paraikaa käynnissä oleva leirini Sveitsissä, vaikka se tosin koostuu pääasiassa hiidosta. Leiri on kestänyt tätä kirjoitettaessa noin viikon, ja hiihtoa on kertynyt 4-5h päivässä. Tätä jatkuu aina tammikuun leirin alkuun asti, jolloin on edessä pysyvä siirtyminen pyörän päälle.

Eipä tässä muuta.

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Pirä sä Tommi vaan kii omista tyyleistäs ja anna muiren kirrrjoittaa rautalangalla. tsemppii kauteen 2009!
tv, yks hiihtelijä

Anonyymi kirjoitti...

Teillähän se vain ulkomaalaisten osuus joukkueessa lisääntyy, aika tasoissa jo viron poikien kanssa muut kielet..

Tommi kirjoitti...

Jep, mutta pidettäköön mielessä se, että minut voidaan laskea ainakin osittain vironkieliseksi, ehheh.

Venäjänpelko tosin hiipi mieleen, mutta se lienee turha, sillä virolaisista vain kaksi taitaa venäjää edes jollain tasolla, nuorimmat ovat yhtä uunoja sen kanssa kuin minäkin. Joten englantia käytettäköön.

Anonyymi kirjoitti...

Juu-u ei sitten kelvannut maltot ja mailat. Ahneen käteen jää virolainen konvehti. Lattomeriajoissa viimeistään tavataan...