"Vedätsä vielä"

Mihin jäinkään? Kannonnokkaan, kuusenperseeseen vai kesken tarinan?

No, jos oikein muistan, niin aikajana taisi katketa pääsiäisen tienoille, uuteen tautiin.
Tauti jäin onneksi lyhytikäiseksi, vaati lepoa tasan neljä päivää. Olin tyytyväinen, vähällä selvittiin, lähinnä varotoimenpiteellä kadonneen äänen vuoksi. Ei kuumetta, ei lämpöä, ei edes pientä keuhkoputken tulehdusta. Mikä tauti se muka on?

Taudin aikana palasin takaisin Sveitsiin, suunnitelman mukaisesti. Tarkoituksena oli startata heti paluuta seuraavana lauantaina, mutta tauti tietty sotki kuviot, ja oli parempi jättää startti välistä ja keskittyä pääsemään takaisin rytmiin. Rytmiin pääsinkin, kunnes polvi sanoi leasing-sopparinsa irti, ja alkoi kipuilemaan. Lihaskalvon sekä jänteenkiinnityskohdan ärtyminen, sanoin itselleni, ja lääkäri vahvisti oletuksen. Ei siis ensimmäinen, ja tuskin viimeinenkään kerta.

Sillä tiellä ollaan edelleen, polven vuoksi telakalla jo neljättä viikkoa, treeni ollut satunnaista koettamista, kipu on välillä kadonnut kokonaan jopa päiviksi, mutta palannut aina ennenpitkää.
It´s a hard knock life.

Että silleen. Näyttää vähän hiljaiselta. Kisojenkin suhteen ollut sitä, Lombardan jälkeen takana on yksi startti, Ruotsissa nimittäin. Scandinavian race tai jotain vastaavaa se oli, parisensataa kilometriä kaupunkirataa, tuulta ja ruotsalaisen neuvottelukulttuurin puutetta. Eipä siitäkään jäänyt paljon kerrottavaa, polveen alkoi koskea jo puolen tunnin jälkeen, muttei viitsinyt keskeyttääkään, kun pitkästä aikaa pääsi viivalle.

Seuraavasta startista ei ole tietoa, jos polvi on loppuviikosta parempi, niin periaatteessa Säkylään voisi mennä ajamaan, ehkä. Toivoa herättää se, että polvi on ollut kivuton jo kaksi päivää, mutta kokemus opettaa, että pitää malttaa ottaa vielä rauhassa. Right...

Oli tarkoituksenani kirjoittaa maratonautoilustanikin, mutta jäi tekemättä, on ollut niin kiire murehtia urheilun kurjuutta. Maraton oli tällä kertaa 2500km, aika tasan vieläpä. Ajoin sen samantien putkeen, St. Moritzista Tallinnaan, yöpyminenhän maksaa rahaa ja viivästyttää perillepääsyä. Kestikö siinä sen rapeat 29h yhdellä torkkutauolla. Tervettä touhua. Ja halapaa, tietty.

Piti kirjoitella siitä elämästä kisoissa, mutten enää muista siitä mitään.

Otsikko muuten liittyy vetoharjoitteluun, ja siihen, kuinka tasainen vauhti (lue: teho) voi hämätä peesissä istuvan luulemaan ylämäkeen tultaessa vedon olevan jo ohi, sillä tuska ei lisäänny samassa suhteessä tasaisella pidetyn vauhdin kanssa. Silloin voi hyvällä syyllä heittää otsakkeen kysymyksen edessä kituvalle, pitkää vk:ta vetävälle surkealle kasalle haperoa.

2 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Ikävä kuulla, että polvi reistaa. Toivottavasti lämmin suomalainen kevätsää saa polven kuntoon ja miehen lähtöviivalle. Onnea vaan tuleviinkiin koitoksiin.

Antti kirjoitti...

Joo, jaa kiitoksen mainioista blogimerkinnöistä.