Elämää konditionaalissa

Kolmas aamu alkoi kuten mikä tahansa kilpailupäivän aamu, pääkivulla ja silmäpussien tarkastelulla. Unohtamatta tietenkään rasvaprosentin mittausta. Hah.

Edellisen päivän polvikipu tuotti lisäksi uudenlaisia aamurutiineja: sitä oli testattava portaissa, jotta osaisin määritellä kannattaako startata vai ei. Porrastesti palautti positiivisen tuloksen, polvi oli siis kipeä, edelleen. Täten päätin vetäytyä kilvasta ja ottaa rennosti majoitusliikeemme ahtaissa, joskin toistaiseksi siisteissä tiloissa.

Haave levosta oli kuitenkin haudattava yhtä nopeasti kuin ehdit sanoa "curva", sillä ei-starttaajien majoituksesta veloitetaan joukkuetta, joten minun tuli lähteä lähtökaupunkiin "starttaamaan". Köyhät.

Huoltoautoon siis seuraamaan kisaa. Vieno kevättuuli pyyhki keskisen ranskan hurmeisia vainioita, kun peloton lähti vyörymään kohti pohjoista. Palasiksi meni, näytti hauskalta.
Nyt tullaan siihen konditionaaliin.

Päivän adrenaliinirikkain hetki oli ilman muuta Lepsin renkaan puhkeamisesta liikeelle lähtenyt tapahtumasarja; loppukierroksilla sirpaloinut peloton vaikeutti paluuta Lepsin paluuta omaan ryhmäänsä, aiheuttaen lopulta sen, että oma huoltoauto kumosi miehen maahan. Naarmuja, muttei mitään rikki.

Tapahtuma suorastaan vaati Jacekin (joukkuenjohtajan) uudelleenimeämistä, hän olisi nyt Kronos, joka söi omat lapsensa. Niin, ja nai oman siskonsa, mutta siitä en tiedä enempää.

Kolmannen päivän jälkeen allekirjoittanut on ottanut rennosti. Lauantaina tuli ajettua reilu tunti turistivauhtia kaupungilla nähtävyyksiä katsellen. Polvi antoi pientä oiretta, mutta oli jo huomattavasti parempi.

Sunnuntaina tarkoituksena lähteä ajelemaan, kellon soidessa kahdeksalta kuulen viereisestä sangystä makaavasta ihmishahmosta ääntä, joka indikoi heräämistä vasta yhdeksältä. "Oukei", mutisen ja käännän kylkeä. En kuitenkaan saa enää unta ja nousen pian ylös. Päätän myös olla ajamatta tänään, varmuuden vuoksi.

Leps saapuu aamiaiselle hieman minua myöhemmin, katkokävellen. Mies on jättänyt leikin kesken eilen, ja saapunut huoneeseen aikana, jolloin allekirjoittanut on ollut jo syvässä unessa.

Iltapäivän etapin jälkeen nousemme bussiin ja suuntaamme kohti Gulpenia. Sieltä jatkamme heti aamuhämärissä matkaamme Puolaan, tuohon itäisen keski-euroopan kaltoinkohdellun kansan kehtoon, jossa elämä jälleen hymyilee ja ihmiset eivät puhu mitään ihmeen ulkomaankieliä, vain kotimaista. Mahdollisuuksien maa, lait, nuo matalan moraalisen esteen muodostavat pykälät, taipuvat käyttäjän mukaan ja aurinko nousee aina idästä.

Eikun matkaan.

1 kommentti:

Tuomas kirjoitti...

Ah, moderni Puola. Siellä pitäisi kyllä päästä käymään...vai onko siellä yhtä karua kun DDR-aikana? Mitkäs ajot siellä Puolassa on ohjelmassa? Paska juttu toi sun polvi :/ tuleeko täysin rasituspohjaisesti? Kortisonia & Panacodia kipuihin. Naprometinillä tulehdus kuriin! Vai onko siinä niin pahaa lihaskireyttä että tulee kipu siitä? Kai sitä silloin pitäis levätä ja venytellä. Taitaa se tyttöskin olla aika hajalla kun on ajanut sen verta paljon...lisätreenillä menee vaan pahemmin tukkoon.